Aloitin fysioterapeutin opintoni Turun AMK:ssa keväällä 2020 ja olen opiskellut lähes koko opintoni tähän mennessä poikkeusaikana. Monimuotona toteutettavaan koulutukseeni sisältyi opintojen alkaessa verkko-opetuksen lisäksi lähiopetusta kahtena päivänä viikossa. Kesken ensimmäisen kevätlukukauden siirryimme Suomen muiden koulujen tavoin kokonaan etäopetukseen.
Koin, että luokan ryhmäytyminen oli tässä vaiheessa vielä alkutekijöissään. Itse koen uuteen ryhmään integroitumisen usein aluksi haastavana, eikä vähäinen lähiopetus ja lopulta etäopetukseen siirtyminen helpottanut asiaa.
Harmillisesti opintojen alkaessa ei luokassa myöskään järjestetty mitään yhteisiä tutustumisleikkejä, jotka olisivat voineet auttaa asiaa.
Alamme käytännönläheisen luonteen takia osa ryhmämme syksyn opintototeutuksista tapahtui lähiopetuksessa. Kävimme yhä koululla enimmillään kaksi kertaa viikossa kaikkien teoriaopintojen toteutuessa etänä verkossa. Syksyn lähiopetuksessa tapahtuvat opintojaksot ja tunnit olivat ainakin minun kohdallani ratkaisevassa asemassa omien läheisempien opiskelukaverien löytymisessä.
Asiassa auttoi myös ryhmien vaihtuvuus ryhmätöissä, minkä olen itse havainnut tärkeäksi asiaksi ryhmän integroitumisessa. Tämä takaa sen, että ihmisillä syntyy useita eri kontakteja ryhmän sisällä. Vielä nytkin, kun opintoni ovat lähes puolessa välissä, huomaan luovani syvempiä kontakteja ihmisiin ryhmätöiden kautta.
Kaikilla ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta saada sitä vähäistäkään lähiopetusta. Jotkut opiskelijat eivät ole nähneet koko opiskeluaikanaan omia luokkatovereita. Tämä pistää pakolla miettimään näiden opiskelijoiden hyvinvointia.
Jotkut ovat ehkä muuttaneet uudelle paikkakunnalla opintojen perässä ja ovat jääneet etäopetuksen ja rajoitusten vuoksi nyt täysin ilman mitään kontakteja. Mainittakoon, että tilanne tietysti vaikuttaa yhtä lailla myös niihin opiskelijoihin, joiden opinnot eivät ole alkaneet poikkeusajan sisällä.
“On tärkeää pitää yhteisöllisyydestä kiinni siinä määrin, kuin se on mahdollista.”
Yksi perinteisesti valtakunnallisesti opiskelijoiden yhteisöllisyyteen vaikuttava asia on ollut vapaa-ajalla järjestettävien opiskelijatapahtumien peruuntuminen. En tiedä olisinko itse ollut missään maailmantilanteessa kaikista aktiivisin opiskelijatapahtumissa kävijä, koska koulun lisäksi arkeani värittää oma urheiluharrastus ja valmennustyö.
Koen silti nämä tapahtumat tärkeäksi osaksi opintoja, sillä ne ovat hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja toimivat hyvänä vastapainona opintojen ja työn ohelle. Koska tapahtumiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista, jokainen voi itse valita missä määrin ja millä tyylillä haluaa itse ottaa osaa.
Itse ehdin ennen poikkeusolojen alkamista käydä muutamassa tapahtumassa, joista parhaiten mieleen jäi Turun seudulla keväisin järjestettävä minikeltanokkabileet, joissa ensimmäisen vuoden opiskelijat vannovat keltanokkavalan. Tapahtumaan kuului myös rastikierros, jonka päädyimme voittamaan muutaman toista alaa opiskelevan ystäväni kanssa.
En harmikseni ehtinyt käydä yhdessäkään opiskelijatapahtumassa omien luokkakavereideni kanssa ennen kuin ne jäivät tauolle ja myöhemmin vaihtuivat etätoteutuksiin. Koska meillä kaikilla on oikeus tulla kuulluksi ja kuulua yhteisöön, mielestäni on tärkeää pitää yhteisöllisyydestä kiinni siinä määrin, kuin se on mahdollista.
Voimme yhä tarttua tarjottuihin mahdollisuuksiin kuten osallistua opiskelijayhteisöjen etätapahtumiin ja nauttia haalarimerkkien ompelusta. Näin voimme toivon mukaan vahvistaa opiskelijaidentiteettiämme ja tärkeää johonkin kuulumisen tunnetta.